Jalostusohjelma-analyysi

Jalostusohjelmien tavoitteena on saavuttaa perinnöllistä edistymistä halutuissa ominaisuuksissa. Toimivassa jalostusohjelmassa perinnöllinen edistyminen on aina jalostustavoitteen mukaista – siksi jalostustavoitteen määrittäminen on erityisen tärkeää.

Jalostusohjelmalta ja genetiikalta yleisesti halutaan usein nopeita ratkaisuja ongelmien selvittämiseksi tai tuotannon nostoon. Harvoin ’hokkuspokkusratkaisuja’ kuitenkaan on tarjolla – jalostus on pitkäjänteistä työtä ja vaatii sitoutuneen sekä määrätietoisen otteen. Perinnöllinen edistyminen kumuloituu vuodesta toiseen eli pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna geneettiset muutokset ovat kyllä merkittäviä.

Jalostusohjelman teho syntyy luotettavista mittausrutiineista ja tiedon keruusta, nykyaikaisesta jalostusarvostelusta ja ennenkaikkea systemaattisesta valintatyöstä. Lisäksi jalostusohjelmassa on tärkeätä valita riittävästi perheitä siten, että sukusiitosasteen kasvu pysyy hallittuna. Vuosien saatossa syntyneet toimintatavat ja rutiinit eivät välttämättä ole optimaalisia jalostusohjelman tehon suhteen ja siten saavutettava perinnöllinen edistyminen ei ole niin hyvää kuin samoilla resursseilla olisi potentiaalista.

Ulkopuolinen analyysi jalostusohjelman rakenteesta ja tehosta ravistaa pölyttyneet toimintatavat ja auttaa jalostusohjelman optimoinnissa. Jokainen päivä tehottomassa jalostusohjelmassa on kallis.

Kuinka usein organisaatiossasi on analysoitu kriittisesti koko ohjelman toimintatapa? Voisiko joitain asioita tehdä erilailla tai tehokkaammin? Ota yhteyttä, mikäli haluat lisää tietoa jalostusohjelman analyysistä.